Syväkurkku: maailman riitaisin pornoelokuva?

Julkaistu: 30.04.2009 12:54:15

Vuonna 1972 julkaistu Deep Throat - Syväkurkku oli aikoinaan USA:n ensimmäinen laajan teatterilevityksen saanut hardcore-pornoelokuva. Elokuva ja sen tuottajat ja näyttelijät olivat sittemmin mukana lukuisissa oikeudenkäynneissä, eivätkä ne ole vieläkään ohitse.
deep-throat.jpg
Äskettäin Syväkurkun oikeuksia hallinnoiva Arrow Productions haastoi pornostudio Vividin, kun viimemainittu oli julkaisemassa elokuvasta uusintaversiota. Vivid oli sopinut nimen käyttämisestä, mutta Arrowin johto oli harkinnut asiaa uudelleen ja katsoi alkuperäisen järjestelyn pätemättömäksi verrattuna toteutettuun hankkeeseen. Tämä oikeudenkäynti on vielä kesken.

Nyt Arrow on haastanut oikeuteen VCX-yhtiön, joka on levittänyt Syväkurkun widescreen-versiota dvd:llä Yhdysvalloissa viime vuodesta lähtien. Hyvin monimutkaisen ja useiden vuosien ajalle sijoittuvan tapahtumaketjun seurauksena kummallakin yhtiöllä oli hallussaan alkuperäinen 35mm versio elokuvasta, jonka oikeuksien VCX katsoi vanhentuneen muun muassa siksi, että Arrow oli päästänyt sen kopioita teatterilevitykseen.

Arrowin palkkaama huippuasianajaja taas sanoo, ettei Arrow koskaan päästänyt kopioita levitykseen, vaan vuokrasi jokaisen esityksessä käytetyn teatterin tätä tarkoitusta varten erikseen.

Halu pitää kiinni kaikista mahdollisista Syväkurkun oikeuksista selittyy osittain sillä, että elokuvan on arvioitu tuottaneen vuoden 1972 jälkeen jopa yli 600 miljoonaa dollaria.