Valtion elokuvatarkastamon ikävarmennusvaatimusta sovelletaan nyt käytännössä

Julkaistu: 01.10.2009 12:19:47

Valtion elokuvatarkastamo lähestyi kesäkuussa kaikkia Suomessa pornografisia kuvatallenteita levittäviä yrityksiä ja ilmoitti vaativansa, että elokuvan myyjä, vuokraaja tai esittäjä varmentaa asiakkaan olevan vähintään 18-vuotias. Elokuvatarkastamo vetoaa tässä rikoslakiin, jonka mukaan pornon levittäjä tai esittäjä on vastuussa siitä, etteivät alaikäiset pääse käsiksi sellaiseen aineistoon.

Internetissä toimiville levittäjille tämä tarkoitti käytännössä kokonaan erillisen ikävarmennemenettelyn käyttöönottoa, siis joko Väestörekisterin tai pankkitunnisteiden avulla. Elokuvatarkastamo antoi aikaa tälle vain heinäkuun loppuun saakka.

Nyt Valtion elokuvatarkastamo on aloittanut pornoa Suomessa levittävien yritysten nettisivujen ikävarmennemenettelyn konkreettiset tarkastukset. Ilmitulleista puutteista tarkastamo tekee poliisille rikosilmoituksen. Samalla elokuvatarkastamo ilmoittaa tekevänsä yhteistyötä myös verohallinnon kanssa.

Tarkastamo on viime aikoina kiinnittänyt huomiota myös ei-pornografisten dvd-elokuvien puutteellisiin ikärajamerkintöihin vähittäiskaupassa. Esimerkiksi suuren ruotsalaisen työkalu- ja sähkötarvikespesialisti Clas Ohlsonin myymälät Suomessa ovat myyneet puutteellisesti merkittyjä ja siten lainvastaisia dvd-elokuvia. Elokuvatarkastamo harkitsee rikosilmoituksen tekemistä tapauksen johdosta.